Eräs ystäväni joutui jokin aika sitten tekemään abortin. Ikää tytöllä on vähän, eikä voinut lasta pitää muun muassa ikänsä ja elämäntilanteensa takia. Tässä vaiheessa en lähde analysoimaan tai väittelemään siitä, onko abortti murha vai naisen oikeus. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että yhtä yleistävää mielipidettä ei ole, vaan aina kyse on tilannekohtaisuudesta (vaikka se kuulostaakin raa'alta, kun kyse on ihmisen elämästä päättämisestä).
Abortista on kulunut nyt aikaa noin kaksi kuukautta. Mies, joka oli tapahtumassa toinen osapuoli, ei ole vakituisessa parisuhteessa ystäväni kanssa, vaan he ovat hyviä ystäviä, jotka elävät myös jonkinlaisessa epämääräisessä seksisuhteen tapaisessa suhteessa.
Ystäväni piti koko abortin omana tietonaan yli kuukauden. Ei kertonut miehelle tai ystävilleen, vaan piti kaiken itsellään. Lopulta hän kertoi siitä meille, lähimmille ystävilleen, eräänä iltana alkoholin vaikutuksen alaisena. Tottakai ystävinä olimme hänen tukenaan: kuuntelimme, lohdutimme, tuimme ja autoimme kukin parhaamme mukaan. Kannustimme häntä kertomaan miehelle, koska hän sitä itse halusi ja koska olimme yhtämieltä siitä, että se olisi reilua miestä kohtaan.
Kysymys kuuluukin, kuinka kauan nainen saa draamailla (onko se edes verbi), kun kyse on abortista? Tällä tarkoitan sitä, että vetää jatkuvasti huomion itseensä tuomalla asian uudestaan ja uudestaan esille... moralisoi, kun muut esim. flirttailevat miehille baarissa (argumenttina "kuinka kehtaat tehdä noin, kun oon just tehny abortin")... tilanteesta riippumatta pillahtaa itkuun ja ihmettelee jälkeenpäin, kun asiasta tietämättömät uteliaina ihmettelevät mitä tapahtui...
Ensinnäkin oli mielestäni ihmeellistä, että hän piti kaiken itsellään jopa kuukauden ajan? Itse en olisi pystynyt varmaankaan. Toisekseen, tapahtumasta on jo 2 kk (vaikka tuskin voi sanoa 'jo'), milloin alkaa tapahtua kehitystä tilanteen taaksejättämisessä? Tapahtuuko koskaan? Kuinka kauan hänellä on oikeus, tulla ruinaamaan tukea meiltä? Miksei hän tee sitä miehelle samalla tavalla? Saanko sanoa hänelle "get over it", vai onko se liian tahditonta?
Älkää käsittäkö väärin. Abortti on oikeasti todella iso asia, eikä sitä koskaan unohda. Mutta, en jaksa leikkiä psykologia loppuelämääni. Olenko paha ihminen?
