Eräs ystäväni joutui jokin aika sitten tekemään abortin. Ikää tytöllä on vähän, eikä voinut lasta pitää muun muassa ikänsä ja elämäntilanteensa takia. Tässä vaiheessa en lähde analysoimaan tai väittelemään siitä, onko abortti murha vai naisen oikeus. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että yhtä yleistävää mielipidettä ei ole, vaan aina kyse on tilannekohtaisuudesta (vaikka se kuulostaakin raa'alta, kun kyse on ihmisen elämästä päättämisestä).
Abortista on kulunut nyt aikaa noin kaksi kuukautta. Mies, joka oli tapahtumassa toinen osapuoli, ei ole vakituisessa parisuhteessa ystäväni kanssa, vaan he ovat hyviä ystäviä, jotka elävät myös jonkinlaisessa epämääräisessä seksisuhteen tapaisessa suhteessa.
Ystäväni piti koko abortin omana tietonaan yli kuukauden. Ei kertonut miehelle tai ystävilleen, vaan piti kaiken itsellään. Lopulta hän kertoi siitä meille, lähimmille ystävilleen, eräänä iltana alkoholin vaikutuksen alaisena. Tottakai ystävinä olimme hänen tukenaan: kuuntelimme, lohdutimme, tuimme ja autoimme kukin parhaamme mukaan. Kannustimme häntä kertomaan miehelle, koska hän sitä itse halusi ja koska olimme yhtämieltä siitä, että se olisi reilua miestä kohtaan.
Kysymys kuuluukin, kuinka kauan nainen saa draamailla (onko se edes verbi), kun kyse on abortista? Tällä tarkoitan sitä, että vetää jatkuvasti huomion itseensä tuomalla asian uudestaan ja uudestaan esille... moralisoi, kun muut esim. flirttailevat miehille baarissa (argumenttina "kuinka kehtaat tehdä noin, kun oon just tehny abortin")... tilanteesta riippumatta pillahtaa itkuun ja ihmettelee jälkeenpäin, kun asiasta tietämättömät uteliaina ihmettelevät mitä tapahtui...
Ensinnäkin oli mielestäni ihmeellistä, että hän piti kaiken itsellään jopa kuukauden ajan? Itse en olisi pystynyt varmaankaan. Toisekseen, tapahtumasta on jo 2 kk (vaikka tuskin voi sanoa 'jo'), milloin alkaa tapahtua kehitystä tilanteen taaksejättämisessä? Tapahtuuko koskaan? Kuinka kauan hänellä on oikeus, tulla ruinaamaan tukea meiltä? Miksei hän tee sitä miehelle samalla tavalla? Saanko sanoa hänelle "get over it", vai onko se liian tahditonta?
Älkää käsittäkö väärin. Abortti on oikeasti todella iso asia, eikä sitä koskaan unohda. Mutta, en jaksa leikkiä psykologia loppuelämääni. Olenko paha ihminen?
Ehkä voisit kehoittaa ystävääsi hakemaan vertaistukea, kun sinulta ei löydy ymmärrystä eikä empatiaa. Toisaalta ystävälläsi ei ole oikeuttaa kiukutella sinulle esim. flirttailusta.
VastaaPoistaAbortti tulee olemaan hänen mielessään enemmän tai vähemmän luultavasti vuosia, kaksi kuukautta on aika lyhyt aika. Ensimmäisen kuukauden hän on ehkä ollut kovassa shokissa. Vaikka hän olisi jo päässyt pahimman yli, mitä epäilen, tulee abortti melko varmasti mieleen aina kun hän näkee vauvoja tai raskausvatsoja. Samoin kun laskettuaika koittaa, mikäli se on hänelle aborttia tehdessä kerrottu.
Abortti on iso juttu, sitä ei ehkä ymmärrä, jos ei ole itse kokenut. Ehkä sinun olisi hyvä tutustua sen kokeneiden blogeihin ym. kirjoituksiin.
Ystäväni on kuulema käynyt kerran psykologille juttelemassa, mutta kuulema pian psykologi vaihtoi muualle tms., eikä ystäväni jaksa aloittaa koko tarinaa uudestaan jollekin toiselle.
VastaaPoistaJa kyllä minulla ymmärrystä ja empatiaa riittää. Tietenkin riittää. Sitä vartenhan ystävät on. Pointtini on, kuinka kauan minulta voidaan odottaa - tai pikemminkin vaatia - ymmärrystä ja empatiaa? En haluaisi loppuelämääni toimia itkumuurina, valituksen kuuntelijana ja mikä pahinta: moralisoitavana, jos satun mieheen päin vilkaisemaan (kaikki miehethän ovat tässä tapauksessa jostain syystä sikoja?)