Olen pidemmän aikaa jo pohtinut, mitä ystävät saavat olla mieltä asioista? Saavatko he sanoa suoraan ystävälleen, mitä ovat mieltä ja saavatko he väittää vastaan? Ja kiistelyn aiheena ei siis ole mikään lempiruoka tai muu sellainen, vaan seurustelu- tai seksiasiat.
Eräällä ystävälläni on ollut jo pitkään jonkinlainen suhde erääseen yhteiseen tuttuumme. Faktoja on muutama: 1. ystäväni pitää miehestä aidosti 2. suhde on varsin fyysinen 3. miehellä on ruma historia naisten kanssa, millä tarkoitan ilkeitä eroja ym. likaisia ykistyiskohtia.
Kaikki alkoi puhtaasti seksistä. Ystäväni ja mies harrastivat seksiä ja molemmat mitä ilmeisimmin pitivät siitä, sillä pian he sekstailivat useita kertoja viikossa. Sinänsä seksissä ei ole mitään pahaa todellakaan, mutta kun sivullisena tietää, että kyse on toisella myös aidoista tunteista.
Ystäväni oli korviaan myöten ihastunut mieheen, mutta mies ei osoittanut samanlaisia tunteita ystävääni kohtaan. Ystävääni tämä ei häirinnyt, sillä hän oli löytänyt tavan, jolla pystyi olemaan miehen lähellä usein. Sivullisena aloin pelätä, että ystävääni sattuu vielä joku päivä ja pahasti. Mies on yhteinen tuttumme, ja itse pidän miestä sikana, naisten miehenä, petturina ja kierona. Hänellä on ollut ennenkin tapana pelata tyttöjen tunteilla, enkä todellakaan halunnut, että sama tapahtuisi ystävälleni. Kaiken huippu oli, että suhde haluttiin pitää salassa. Suurin osa tiesi, että jotain oli tekeillä, mutta eivät he koskaan esiintyneet yhdessä pariskuntana missään, vaan kavereina, siinä missä me muutkin.
Enkä ollut ainoa, joka oli tätä mieltä. Keskustelin aiheesta muutamien kanssa, ja useat olivat samaa mieltä. Emme pitäneet miehestä, johon ystävämme oli kovaa vauhtia rakastumassa.
Joskus mainitsimmekin asiasta tälle ihastuneelle ystävällemme. Kerroimme huolemme ja mielipiteemme ystävinä, tottakai painottaen, että pääasia on, että hän on onnellinen. Hän ymmärsi kantamme, muttei pystynyt (tietenkään) muuttamaan tunteitaan noin vain.
Seksisuhdetta kesti ja kesti. Eräänä päivänä mies oli sitten sanonut ystävälleni rakastavansa häntä. Ystävämme oli onnensa kukkuloilla, ja me edelleen epäluuloisia. Kaksi sanaa on niin helppo sanoa, mutta niitä on niin vaikea oikeasti tarkoittaa.
Vielä tänäkin päivänä tilanne on sama. He toimivat kaksistaan aivan kuin seurustelisivat. He harrastavat paljon seksiä, mutta eivät juuri esiinny yhdessä pariskuntana, vaikka ovat sanoneet rakastavansa toisiaan.
Mitä minä voin asialle? Kaksi aikuista rakastavat toisiaan. Mistä minä tiedän, minkälainen suhteensa on oikeasti? Kaikki mitä minä tiedän perustuu siihen mitä näen, kuulen tältä ystävältäni ja päättelen itse. Onko siinä tarpeeks perusteita ryhtyä tuomitsemaan?
Entä jos minulla onkin täysin väärä käsitys miehestä? Ehkä minun pitäisi oppia hyväksymään ja ymmärätämään miehen muuttuneen ja olevan juuri oikean ystävälleni.
Entä jos olenkin ollut oikeassa ja kohta rysähtää, mutten olekaan osannut auttaa ystävääni tarpeeksi aikaisin? En halua nähdä ystäväni kärsimässä tuon miehen takia?
Entä jos ryhdynkin toimeen, mutta luuloni osoittautuvat täysin vääriksi, ja sotken kahden aikuisen suhteen?
Entä jos vain vaikenisin? Antaisin maailman mennä niinkuin menee, enkä puuttuisi?
Kysehän on vain kahdesta aikuisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti